Miksi työhaastattelut ovat minulle helvettiä

Olen hakenut viimeisen vuoden aikana viittä työpaikkaa ja päässyt neljään työhaastatteluun.  Onnistun siis vakuuttamaan työnantajat kirjallisilla taidoillani ja työkokemuksellani. Minua ei kuitenkaan ole yhteenkään duuniin valittu, kiitos työhaastattelujen.

Olen nuori, osaava, energinen ja kaikin puolin muutenkin pätevä. Minulla on tutkinto alalla arvostetusta korkeakoulusta ja yli kolmen vuoden kokemus kokopäiväisestä toimittajantyöstä varteenotettavassa mediatalossa. Meriitit ja näytöt ovat kohdallaan, joten mistä kiikastaa?

Minulla on kaksi puolta, joista toinen korostuu työhaastatteluissa. Sillä puolella on todella huono itsetunto, se jännittää, punastuu ja hermostuu. Kun hermostun, höpisen tyhmiä. Sanoin esimerkiksi Greenpeacen tiedottaja-työhaastattelussa helmikuussa heti kärkeen olevani hermostunut, koska panokset ovat niin kovat. Hermostuin siitä vielä enemmän ja aloin höpöttää haastattelun vaikuttavan loppuelämääni ja miten tunnen universumin johdatelleen minut juuri siihen työpaikkaan. Huoh. Tähän niin syvä facepalm, että kämmen menee läpi otsan.

En kuitenkaan liikoja hermoile työtilanteissa. En jännitä sen kummemmin esimerkiksi Ville Valon tai Sauli Niinistön tapaamista. Suoriuduin mallikkaasti mistä tahansa haastattelusta ja suorien lähetyksien vetäminenkin onnistuu. Usein minustakin kuoriutuu erittäin sosiaalinen, ihastuttava ja vakuuttava, ikävä kyllä ei koskaan työhaastatteluissa.

Olen yrittänyt valita tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden läsnäolo on vakuuttava, pätevä ja antaa menestyksekkään kuvan. Yritän sukeltaa heidän mieliinsä ja ottaa ylleni työhaastatteluissa roolin, jossa toimisin kuin he. Ei ole onnistunut. Tunnen jotenkin valehtelevani. Olen myös yrittänyt toistaa itselleni ennen haastattelua ”olen hyvä, osaan työni, opin vaikka mitä, selviän kaikesta, olen paras, olen uskottava” tuhat kertaa, mutta huomaan haastateltavan penkissä istuvan sama hermostunut tytöntyllerö, joka ei vaan luota itseensä.

Olen myös miettinyt, olenko tiedostomatta tahallaan sabotoinut työhaastatteluni? Ehkä en olekaan oikeasti halunnut mitään niistä paikoista, joissa olen käynyt haastattelussa? Tai ehkä en vain ole ollut sellainen tyyppi, jonka he haluavat. Epäonnistuneet työhaastattelut ovat myös omiaan romauttamaan itsetunnon entistä alemmas. Miksen kelpaa? Millaisen tyypin he sitten valitsivat?

Pitäisikö vain hyväksyä itseni tällaisena ja uskoa minulle oikean työpaikan vain jostain kaivautuvan esiin? Ehkä joku haastattelija vielä näkee hermostuneen pinnan alle?

Parin viikon päästä minulla alkaa jalkapallon MM-kisojen mittainen pesti Yle Urheilussa, johon en ole päässyt työhaastattelun kautta. Onneksi työkeikkoja siunautuu myös suhteilla. Toivoisin niiden vain johtavan vähän pidempiin työsuhteisiin. Pidän toivoa yllä!

Mainokset

One response to “Miksi työhaastattelut ovat minulle helvettiä

  1. Hyvä teksti, olen viime aikoina miettinyt samoja juttuja. Kun haastatteluihin pääsee eikä töitä saa, on pieni ihminen ihmeissään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s