Minäkö, työtön?

Siitä on kohta kymmenen kuukautta, kun astuin esimieheni toimistoon marraskuisena iltapäivänä. Pomon uutiset eivät yllättäneet tai oikeastaan edes järkyttäneet. Vuodenvaihteen jälkeen minusta tulisi oloneuvos, vapaaherra, joutonomi. Siis ai kamala, ihan oikea TYÖTÖN!

Ikävät enteet olivat lilluneet työpaikan ilmassa jo pari kuukautta ennen eroilmoitusta. Toinen esimieheni oli varoitellut aiemmin varovaisen epäsuorasti, että tiimissäni voi hyvinkin tapahtua joitain muutoksia vuodenvaihteen jälkeen. ”Voi jopa olla, että koko tiimi menee uusiksi”. Ilmoitus tuntui kummalliselta, olimmehan kasvattaneet työllämme netin kävijälukuja lähes 50 000 viikkokävijällä vuoden aikana ja olin saanut yksinomaan hyvää palautetta työni jäljestä. Toisaalta taas oma tyytymättömyyteni työhöni ja työilmapiiriin oli laskenut kuluneen vuoden aikana merkittävästi, joten muutokset olivat tervetulleita.

Lähdin ennen eroilmoitusta kuukaudeksi Indonesiaan. Ehdin rannalla makoilun ja sukeltelun lomassa pohtia työmotivaatiotani ja ylipäätään syitä, miksi jatkaisin työpaikassa, jossa en ole viimeiseen vuoteen viihtynyt.

Aloitin YleX:llä vuonna 2009 harjoittelussa. Se johti kesätöihin, se taas keikkatyöhön ja se taas kokopäiväiseksi palkkaamiseen. The usual story.

Aluksi olin korviani myöden ihastunut. Kaikki meni pari vuotta kuin lauleskellen. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin muutoksen tapahtuneen. Suhteemme toinen osapuoli ei ollutkaan enää se sama, johon ihastuin. Aloin katselemaan meininkiä aidan toisella puolella. Täysin rakkaudeton suhteemme ei kuitenkaan ollut loppuvaiheessakaan ja edelleen muistelen monia yhteisiä hetkiämme lämpimällä kaiholla. Tiesin kuitenkin, ettei meitä oltu enää tarkoitettu yhteen.

Jottei teksti mene liian lyyriseksi, palatkaamme siihen TYÖTTÖMYYTEEN, tuohon luterilaiseen työmoraaliin tottunutta kiusaavaan mörköön. Lähetin potkuilmoituksen saatuani työhakemuksia ympäriinsä, soittelin vanhoille tutuille esimiehille, pyysin kavereita suosittelemaan minua tutuilleen ja niin päin pois. Tilanne näytti valoisalta. Kaikki lupasivat pitää minut mielessä ja kannustivat ”kyllä tuollainen moniosaaja aina töitä saa, ei sulla ole mitään hätää” -mantralla. Uskoinkin sen, eikä tilanteeni tuntunut tuolloin mitenkään toivottomalta. Minulla oli työkokemusta, hyvä koulutus ja paljon suhteita. Ja olihan turvanani kaikin puolin riittävä ansiosidonnainen.

Takanani on nyt kahdeksan kuukautta asiakkuutta työkkärin kanssa. Kahdeksaan kuukauteen on mahtunut myös monta työnantajaa. Olen jatkanut vuonna 2010 alkanutta avustajasuhdettani Turun Sanomiin. Olen jatkanut työtäni Luonto-Liiton Nuorten Luonto -lehden päätoimittajana. Lisäksi olen tehnyt keikkatöitä viestintätoimisto Deskiin sekä ollut vaaliavustajana ja ääntenlaskijana. Yle Urheilussa olen työskennellyt Sotshin olympialaisten, jalkapallon MM-kisojen, yleisurheilun EM-kisojen sekä pian alkavien koripallon ja lentopallon MM-kisojen aikaan. Tähän mennessä olen käyttänyt 500 ansiosidonnaispäivästäni 80 päiväää.

Työttömyyden aikana olen tehnyt reilun kolmen viikon reissun Taiwaniin. Olen mökkeillyt. Olen perustanut blogin, jolla on lähes 10 000 kävijää. Olen kuvannut ystäväni kanssa dokumentin, jonka raakaleikkauksen saimme tällä viikolla valmiiksi. Olen lukenut kymmeniä kirjoja ja viettänyt paljon aikaa ystävieni kanssa. Lisäksi olemme pistäeet käyntiin melkoisen projektin, josta voin kertoa lisää vasta tuotantosuunnitelman varmistuessa. Olen silitellyt kissojamme, sisustanut, ommellut, kokkaillut ja valokuvannut. Olen osallistunut rakastamiini pubivisoihin viikoittain. Olen käynyt baarissa ja joogassa juuri silloin kun huvittaa.

En usko, että olisin pystynyt tähän kaikkeen päivätöiden ohella. Tai ehtinyt nauttia elämästä näin paljon.

Toki on tähän vuoteen on mahtunut päiviä, joiden aikana en ole tehnyt juuri muuta kuin maannut sohvalla ja katsellut puuduttavia sarjoja. On myös ollut päiviä, kun tekisi mieli itkupotkuraivota. Monesti itku onkin tullut. Olen kuitenkin tajunnut, ettei työttömyys ole maailmanloppu.

Epätoivo ei kuulu päiviini. Uskon, että vielä joku päivä tulen saamaan vakituisen työn. En tiedä koska se tulee vastaan, mutta enää en suhtaudu työttömyyteen minään mörkönä. Taloudellisesti tulen pärjäämään kyllä, onhan tässä vielä 420 ansiosidonnaispäivää käyttämättä. Oikeata työtä etsiessäni minulla on kuitenkin ollut aikaa omistaa elämäni niille oikeasti tärkeille asioille.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s