Työnantaja, älä lue tätä!

Olen lähetellyt muutaman kesätyöhakemuksen Turkuun ja kehottanut rekrytoijaa käymään tutustumassa kotisivuihini. Jos lukeudut näihin rekrytoijiin, älä missään nimessä lue tätä päivitystä! Saatoin nimittäin jättää muutaman asian kertomatta työhakemuksessani…

1. Olen todella herkkä

Saatan pillahtaa itkuun nähdessäni vanhuksia. Tai vauvoja. Eläinvanhuksia. Eläinvauvoja. Kauniita eläimiä. Kauniita vauvoja. Vauvoja. Vanhuksia. Eläimiä…

Joskus myös joku, mitä joku työkaveri sanoo, tai ei sano, tai voisi sanoa saa minut itkemään. Ajattelen ja pyörittelen asioita tai mahdollisia asioita mielessäni aivan liikaa. Jos joku katsoo minua hassusti tai sanoo jotain, minkä voisin tulkita ikävästi, saatan vatvoa sitä loppupäivän töissä ja vähän jatkaa kotonakin. Tai auta armias, menetän kokonaiset yöunet, jos joku ei työpaikan käytällä tervehdi minua takaisin!

Jos työpaikalla vähennetään väkeä ja joudun leikkurin alle tai en saa työhaastattelun jälkeen työpaikkaa, vika on aina minussa, osaamisessani ja persoonassani. Viimeksi itkin kolme tuntia putkeen, kun työsopimustani Novalla ei yrityskauppojen vuoksi jatkettu. No, onneksi olen kohdannut empaattisia esimiehiä, jotka ovat onnistuneet vakuuttamaan minulle, ettei osaamisellani ole ollut osaa eikä arpaa potkuissa.

2. Minulla on työpaikka-asperger

Kun olen ystävieni seurassa, olen iloinen, puhelias, sanavalmis, kerron vitsejä eikä minua pidetä arkana tai hiljaisena. No, työpaikoilla on vähän eri meininki.

Media-alalle usein kertyy äänekkäitä, itsevarmoja ja itsestään meteliä pitäviä ihmisiä, jotka ainakin minun silmissäni tulevat ihan kaikkien kanssa toimeen ja joita kaikki rakastavat.

Minä taas enimmäkseen koitan hiippailla kahvipaikalle törmäämättä kehenkään. Kun pitäisi mennä kysymään jotain joltain, jonka kanssa en päivittäin ole tekemisissä, sydämeni pamppailee, puna nousee poskille ja kirjoitan repliikkejäni valmiiksi.

Jos olen nähnyt hirveän vaivan jonkin projektin eteen tai huomaan, että jollain artikkelilla on 10 000 klikkiä tai FB-päivityksellä 2 000 jakoa, odottelen vain, että joku muu huomaa sen. En osaa meuhkata itsestäni. Joskus AMK:ssa sain vuosijuhlan äänestyksessä palkinnon ”Radion hiljainen puurtaja”. Perusteluina oli muun muassa ”Työn jälki aina timanttista, muttei pidä itsestään meteliä. Eikä kyllä pidä meteliä muutenkaan.”

Älkää käsittäkö väärin. Vaikka olen ujo ja hiljainen, en ole tippaakaan epäsosiaalinen. Pelkään vain liian itsevarmoja ja äänekkäitä ihmisiä. Olen työskennellyt aina juontajien ja luontaisten esiintyjien kanssa, enkä koskaan ole ollut ”yksi heistä”. Sen sijaan kerään yleensä jokaisella työpaikallani oman porukan, joihin pystyn luottamaan ja joille uskoudun. Yleensä nämä ihmiset ovat teknisen puolen työntekijöitä, verkkotoimittajia, äänisuunnittelijoita… No, niitä, jotka eivät rakasta olla äänessä koko ajan.

Koko muun toimituksen silmissä vaikutan todennäköisesti Aspergerin syndroomaa sairastavalta. Olen oppikirjaesimerkillinen introvertti, mutta nautin kuitenkin ihmisten seurasta. Varsinkin niiden, jotka ovat minulle mukavia, kyselevät minulta asioita ja aidosti jaksavat kuunnella vastauksiani.

Aikoinaan meinasin jättää toimittajakoulun kesken ujouteni vuoksi. Jossain vaiheessa huomasin sen olevan oikeastaan etu. Monet haastateltavat uskaltavat puhua ja avutua minulle, koska en ole jyräävä tai uhkaava.

Miten näin vajaavaisena olenkaan onnistunut työllistymään viimeisten kuuden vuoden ajaksi..? Ai niin, ja työhaastattelut ovat minulle helvettiä. Mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa. 

3. Hermostun lukijapalautteesta

Kritiikistä tykkään, siis perustellusta ja sellaisesta, josta voin oppia. Mutta kun saan juttuuni oikein huolella kirjoitettua vittuilua, saatan hieman hermostua. En näistä yöuniani menetä, mutta kyllä toimituksessa muutaman ärräpäät ovat lennelleet esimerkiksi tällaisesta palautteesta juttuuni ”Törmäsitkö Muumimuki-arvontaan Facebookissa? Se ja moni muu on sääntöjen vastainen”.

– Stop the press! Vuoden skuuppi on tässä, suuri muumimuki-gate! Nyt on toimittajalla todella kuuma peruna tässä ja melkoista uutistykitystä suorastaan! Nyt vaan kotiin odottelemaan Pulitzeria, koska vaikka vuotta on vielä jäljellä, voidaan olla aivan varmoja siitä että tällaista tiedotuksen riemujuhlaa ja paljastusten paljastusta ei todellakaan tulla enää näkemään. Onneksi sain olla elossa kun tämä tapahtui. Tutkiva journalismi on käsitteenkin jotain ihan muuta tästä päivästä eteenpäin, tämän jutun ansiosta. En saa nukuttua varmaan viikkoon, niin paljon tämä nostaa pulssia.

Kuolkoot HIViinsä -tyyliset palautteet eivät niinkään saa sappeani kiehumaam, sillä tiedän niiden olevan surkeiden ihmisperseiden tuotosta, mutta jos joku oikeasti kirjoitustaitoinen jaksaa vaivautua kommentoimaan silkasta vittuilun ilosta, on se jostain syystä masentavampaa. Välillä olen jopa miettinyt, mahtaako vittuilupalautteet olla toisten toimittajien käsialaa. Joskus huomasin, että suurin osa vittuilupalautteesta tulee IP-osoitteista, jotka muistuttavat oman työkoneeni IP-osoitetta. Eli suurin osa vittuilusta tuli todennäköisesti talon sisältä. How nice. Itselläni on töissä sen verran kädet täynnä, ettei aikaa jää kollegoiden juttujen ala-arvoiseen arvosteluun.

4) Minulla on OCD, olen kärsimätön kontrollifriikki ja kielipoliisi

Asiat pitää olla järjestyksessä, kaikesta pitää tehdä listoja ja työhuoneen taulut EIVÄT VOI olla vinossa. Mitään ei saa tehdä hutiloiden, jättää puolitiehen tai luovuttaa ennen kuin kaikki voitava on tehty.

Aivoni menevät oitis räjähdysvalmiuteen, jos huomaan FB-ajastuksissa kaksi päällekkäin olevaa päivitystä tai samassa artikkelissa useamman kirjoitusvirheen (joo, tästäkin kirjoituksesta niitä varmasti löytyy ja suutun niillekin). Ja ovatko ne yhdyssanatkin todella niin vaikeita..? Pilkku ennen kuin-sanaa? Omata? Mahtavuus?

Rakastan tehdä listoja päivän tehtävistä, lukujärjestyksiä somepäivityksistä, toimituksen sisäisiä kalentereita ja sähköpostilistoja. Rakastan järjestellä toimitustarvikevarastoja ja laittaa kaiken aakkosjärjestykseen. Ehkä koska pääni sisällä on kaaos valloillaan, haluat että kaikki sen ulkopuolinen on tip top -järjestyksessä.

Kaiken pitää myös tapahtua mieluummin äsken kuin huomenna. Turha byrokratia ja asioiden jossittelu ja jahkailu saavat minut joskus karkaamaan siivouskomeroon potkimaan seiniä. Jos jotain päätetään tehdä, sitä aletaan tehdä heti.

Lapsen myötä tosin kontrollifriikkiyteni ja kärsimättömyyteni ovat vähän hioutuneet. Jännä huomata, että joihinkin asioihin, kuten känkkäränkkäpäiviin tai yöheräämisiin hampaiden tulon vuoksi en vain pysty vaikuttamaan, vaikka lukisin tuhat vauvaopasta.

Aina valitetaan, että töissä on liian kiire ja siksi toimittajat tekevät niin paljon virheitä. Väitän, että tehottomuus, laiskuus ja yleinen huolimattomuus ja välinpitämättömyys ovat kuitenkin todellisempia syitä. Pitää osata priorisoida, olla järjestelmällinen ja karsia pois kaikki turha.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s